Tialan kennel

Tietoa meistä ja koirataustastamme

Kennelin takaa löytyvät kennelnimen haltija Sauli sekä vaimo Riitta. Perheemme on ennen kaikkea eläväinen ja menevä, koirienkin kanssa jo vuosia touhunnut. Kennelnimi Tialan on myönnetty vuonna 2013.

Koiramaailmasta olemme tutustuneet vuosien saatossa näyttelyihin sekä hieman agilityyn ja tokoon. Näyttelyitä tulee kierrettyä sekä kotimaassa usemman kerran vuodessa että ulkomailla satunnaisesti. Monien mukavien tulosten lisäksi olemme näyttelyiden aikana kartuttaneet ”ystävätiliämme” ja kokeneet monia muistamisen arvoisia hetkiä. Tokoa on aikoinaan treenattu vähän "pääkopan iloksi". Agilityn parissa Sauli keräsi hetken varmuutta astua virallisten kilpailujen maailmaan, mutta vuoden 2013 lopulla tämäkin tavoite toteutui Hertan kanssa. Pitkä treenitauko näkyi tuolloin hieman suorituksessa, mutta ei se mukavaa päivää haitannut. Sittemmin agility ja muut mahdolliset harrastukset ovat valitettavasti jääneet: muutto maaseudulle toi kädet täyteen tekemistä muiden asioiden kanssa, ja nämä työt täyttävätkin vapaa-ajan varsin tehokkasti.

Perheemme ensimmäinen nelijalka oli seurakoiraksi hankittu bolognese Flipi, 16-vuotiaaksi elänyt Neesimatran Flippi (1997-2013), jonka kanssa perheen tytärten agilitytreenailujen lisäksi tuli jonkun verran näyttelyitä kierrettyä. Lisäksi Flipi sai muutaman pentueen.

Ensimmäinen hollanninpaimenkoiramme oli taloon haettu narttu Diiva, Amidos Vän Diva Cricus (s 2007). Myös Diiva hankittiin alun perin seurakoiraksi, mutta käydyn pentukoulun myötä tuli kuitenkin hairahdettua kokeilemaan hiukan tokoa ja pääasiassa agilityä. Diivalta kuitenkin puuttui motivaatio, työskentelyinto, jota ei yrityksistä huolimatta onnistuttu löytämään ja sytyttämään. Pari vuotta sen kanssa tuli agilityä kokeiltua, mutta lopulta lopettaminen oli paras vaihtoehto kaikkien kannalta. Oli turha vetää koiraakaan perässä, kun sen into ei selvästi harrastamiseen kohdistunut. Vallan mainio perhekoirahan Diiva kuitenkin oli, ja rotu alkoi jossain määrin kiinnostaa enemmän. Vuonna 2012 Diiva muutti nuoremman tyttäremme hoteisiin.

Parisen vuoden kuluttua Diivan tulosta alkoi vakava mietintä toisesta hollanninpaimenkoirasta. Ruotsista löytyikin mukavan tuntuinen pentue harrastavalta kasvattajalta. Niinpä Working Flames First Dynamite ”Morris” (s 2009) matkasi mukanamme Suomeen. Morris yllätti meidät luonteeltaan positiivisesti, siltä löytyi paremmin työskentelyhalua ja koira omasi särmää. Morris olikin syy varsinaiselle syttymiselle rotuun. Siinä yhdistyivät mukava ulkomuoto ja luonne.

Kolmas koira ei ollut ollut mietinnässä, kun yksi lapsista huomasi eräällä internetin myyntipalstalla ilmoituksen uutta kotia kaipaavasta pitkäkarvaisesta nartusta kevät-kesän tienoilla 2011. Kiinnostus tätä tapausta kohtaan jäi pyörimään mielessä, joten kävimme koiraa katsomassa. Koiralle etsittiin jo kolmatta kotia, ja heti alkuun jollain lailla sydämeen katsonutta koiraa ei voinut olla ottamatta mukaan. Tiesimme voivamme tarjota sille rakkautta ja vihdoin viimeisen kodin: asioita joita se tarvitsi ja ansaitsi. Tästä koirasta löytyi heti alkuun valtavat määrät miellyttämishalua ja lempeä, sille omat ihmiset ja heidän läheisyys ovat tärkeitä. Näin meille tuli kaksi ja puolivuotiaana Heartsease "Hertta" (s 2008). Hellyttävä ja rakkaudenkipeä narttu, joka on samalla myös ovela ja vahvaluonteinen.

Sauli ja Morris suorittamassa epävirallisen agilitykilpailun rataa kesällä 2011.
Hieman tuumailuja kasvatuksestamme ja näkemyksiämme holskuista

Edellämainituista kolmesta pitkäkarvasta kaikki alkoi. Pentueen teettäminen ja jalostusasiat alkoivat käydä mielessä omia koiria katsoessa. Meillä oli kaksi makuamme miellyttävää jalostuskelpoista yksilöä. Hertalla parasta oli ehkä sen luonne, Morriksella todella sulavat liikkeet. Ennen pentuetta Hertalle oli ajatuksissa hankkia muutama virallinen tulos agilitystä, mutta ikää alkoi pikkuhiljaa tulla eikä kisoihin osallistumisesta ollut varmuutta, joten tulosten hankkiminen jäi odottamaan. Niinpä ensimmäinen pentueemme, seitsemän naperon itsenäisyyspäivänpesue, syntyi 6.12.2012. Näistä tapahtumista sai alkunsa myös päätös kasvattajan peruskurssin suorittamisesta ja kennelnimen anomisesta.

Mielestämme hieno hollanninpaimenkoira on rakenteeltaan sopusuhtainen ja linjakas, jonka liikkumisen tulee olla kevyttä/vaivatonta. Koira on ulkoisesti sellainen, että se kykenisi ja kestäisi mm. aikoinaan yhden sillä olleen tarkoituksen, paimentamisen. Omakohtaiset kokemukset erilaisista pitkäkarvaisista hollanninpaimenkoiraluonteista ovat opettaneet arvostamaan motivoitunutta ja yhteistyöhaluista luonnetta. Hieno hollanninpaimenkoira on älykäs, ystävällinen ja aktiivinen koira, joka soveltuu omistajan toiveiden mukaan olemaan sitten joko harrastus- tai seurakoira. Ideaalitilanteessa omistajalla on kuitenkin tarjota aktiiviselle paimenkoiralleen aivotyöskentelyä/virikkeitä vähintään itseä hauskuuttavien temppujen muodossa. "Sohvarotu" tämä kun ei ole.

Kasvatuksessa kunnioitamme rotuyhdistyksen (Suomen Hollanninpaimenkoirat ry) jalostussuosituksia. Tavoite on toteuttaa nämä kriteerit täyttäviä yhdistelmiä. Pennut lähtevät meiltä rekisteröityinä, sirutettuina ja rokotettuina kera pienen pentupaketin. Tavoite on luonnollisesti löytää jokaiselle meiltä lähtevälle pennulle sille sopivalta tuntuva koti, eikä vain heittää niitä jokaisen tarjoutuvan matkaan. Ensimmäisestä pentueestamme Pena-poika sattui osittain tämän vuoksi jäämään kotiin kanssamme: sopivalta tuntuvaa kotia pentuna hieman voimakasluonteisemmalle urokselle ei löytynyt, joten paras vaihtoehto oli pitää jo perheen ihastuttanut uros itse. Vaikea siitä olisi enää lopulta ollut luopua, vaikka hieman myöhemmällä iällä siitä sitten lupaavia kyselyitä sattuikin tulemaan.

Yllä kuvissa Sauli kera Diivan ja Morriksen sekä tytär Janette ja Riitta kahden A-pennun kanssa pentunäyttelyssä.